Kas, kotona taas. Kyllä siellä menee aina näköjään siihen klo 17 saakka ja linkkuni on perillä täällä kotosallani aina 17:55 joten tuloo sitäkin linikassa istumista ihan kivasti. (Vaikka välimatkaan menee istuessa vain 25min).

Oli ihan sanoisinko riehaisa päivä. Tai sille se tuntui ollessamme kaksin tällä kertaa ip:ssä. Hyvin meni silti.
Sain muovailemiseenkin houkuteltua muutaman lapsen kun aloitin itse tekemään autoa. Siihen tuli sitten yksi poika joka halusi siihen jatkaa jonkin takaspoilerin ja annoin ilo mielin hänen jatkaa... Kohta siihen tuli toinenkin poika ja loppupäivästä tytötkin näkyi muovailevan jotakin tyttöjen juttuja. =)
Taittelin paperista sellaisen hauskan "hässäkän" johon sitten piirrettiin kuvia ja niiden alle kirjoitettiin jokin hauska kysymys. Tytöt innostuivat niistä niin paljon että minun oli taiteltava jokaiselle omat sellaiset..

Opin taas muistamaan muutaman lapsen nimen..(uskoakseni) jospa vain ei muisti menisi. Se on harmillista siksi, kun kaikki lapset ei ole joka päivä. Jos tulee tauko jonkin näkemisessä silloin se nimi saattaa unohtua. No, sille en voi mitään. Parhaani yritän.