Eilen saapui vaihteeksi Antin vanhemmat paikkoja laittelemaan 19.päivänä pidettävää mummon muistotilaisuutta varten. Minä itse olin päivällä siivonnut vaatekaapin uusiksi järjestelin kamppeet. Ovatpahan ainakin hetkisen taas siististi. (Tuskin komeroihin kukaan vieras katselee, mutta nyt on lupa kuikata vaatekaappiinkin mikäli se vain on sitten vielä yhtä täpäkässä kunnossa.)

Eilen illasta tein taas halkoja öljykattilan lämmittämiseen sekä kannoin saunaan puut myös. Kylpeä rommautimme Antin laittaessa saunan lämpenemään.
Olemme miettineet Antin kanssa menisimmekö perjantaina Kuopioon "ajamaan Antin puku sisään". Eli kävisimme syömässä jossakin ja kenties muutamalla... ja hienot kuteet päällä. heh. Eli Antti on aikeissa laittaa uuden pukunsa. Kuten hän itse asian sanoo "pitää se puku ajaa sisään muistotilaisuutta varten.."
Olen änelle vitsaillut että: "Entäpä kun joudutkin ostamaan vielä uuden puvun kun nykyisen uuden puvun housuista on pahimmillaan polvet puhki ja makkara perunat rinnuksilla..osittain jo vatsassa käyneet... X)"

Eilen maalautui uunin luukutkin uudestaan hopeisella,Antin isä suti niitä, kun sattui olemaan maalia. Ja verhot katosi olohuoneesta kun Antin äiti puolestaan  otti ne pestäväkseen ja silitettäväkseen... Tunne oli eilen välillä aivan kuin muuttoa olisi tehnyt. Ihan kuin Antti olisi muuttamassa tästä talosta pois. On paikoin niin aution näköistä, kun ei ole tavarat paikoillaan tai siellä missä pitäisi/ on tottunut ne näkemään.
Kaikki on kyllä aika aikaisessa vaiheessa tip top.. Kuinkahan täällä sitten viimeisen viikon voi elellä ennen tilaisuutta. Alkaa todella tuntumaan, ettei uskalla koskea pian mihinkään ettei vain jää sormenjälkiä. heh. No hieman liioiteltua, mutta kuitenkin.

Kovin on sää sateinen.. :( Tekee koleaksi ilman.
Antin äiti kertoi eilen pienen jäniksen lähteneen raparperien alta hänen käytyään sitä puskaa katselemassa ja tonkimassa. :) Sama pieni jänö varmasti oli joka Antin ajaessa ruohoa siellä nurkilla oli lähtenyt juoksemaan eteen hetkeksi aikaa.
Jos sillä on siellä suojaisaa sateella ja turvallinen olo :)
Alan MINÄ pian vuokraa perimään. Kunhan ei vain mitään jänisruttoa levitä asustelemalla siellä niiden alla. Uskaltaako nitä siten ennee syödäkään!? (Siis raparperia jos jäniksen poikanen on niiden alla "asustellut"...)