Koko yön on jatkunut sade.
Nukuinkin jotenkin huonosti. Aina herätessäni "jäin" kuuntelemaan sadetta. Ensin kohisi pieni sade joka yltyi hetkelliseksi rankkasateeksi. Muutenkin meni jonkin aikaa pyöriessä sänggyssä ennen kuin uni tuli...
Sitten aamulla havahduin hereille Antin kellon herättäessä häntä töihin.

Nousin kuitennkin 8 jälkeen pesemään pyykkiä, koska oli eräs villatakki jäänyt pesemättä viimeksi pestessäni pyykkiä ja tahdoin sen päälleni Kuopioon viikonlopuksi.

Helleena:Minä kerron Antille osanottosi ja minä pyrin kykyjeni mukaan hyödyntelemään ne raparperit!
Viime vuonna Antin äiti teki mustaherukoista hyytelöä samoin karviaismarjoista.
Omenahillot olemme tainneet jo syödä pois, mutta mustaherukkahyytelöä taitaa olla vieläkin, samoin karviaishilloja... heh.

Tänä syksynä ei ole koristeomenapuun kiprakat omput riesanamme, sillä Antti kaatoi sen pois loppu keväästä. Eipähän ole niitä omppuja maahan riesaksi saakka pudottelemassa. Jännä, miksi sellainen tekee niin paljon, mitkä ei ole kovinkaan miellyttävän makuisia. No ehkä se toimii ikäänkuin rikkakasvin tavoin.


Jännityksellä odotamme syksyä, minkä verran 2 jäljelle jäänyttä omenapuuta tekee omppuja, kun minä en ainakaan ole nähnyt pölyttäviä elikoita juurikaan. Onko tässä itse lähdettävä sudin kanssa pölyttelemään omenapuun kukkasia... heh..
Ei ole paljolti perhosia, enkä ole ampiaisia/ mehiläisiäkään nähnyt... vielä. Taisitten tämä sade tuhoaa kaikki ne kukkaset maahan.

On koleaa. Mokoma sade saisi loppua! Ei ainakaan pitäisi heti kaivoista veden loppua, ellei nyt iske jonkinlaista intiaanikesää heti perään. Sateesta on sekin haitta, jos jatkuu, ettei pysty leikkaamaan nurmikkoa joka kasvaa innolla saadessaan vettä. Se on sitten (taas) Antin kiroillen leikeltävä kun menee leikkuri tukkoon ja sammuilee... Sen kun olisi "Kuivuttavakin" ennen leikkaamista. Se tekee muuten ne tukot märkänä leikatessa...


Menisin muuten liiteriin tekemään öljyattilapuita, mutta en uskalla yksin ollessani, JOS sattuisi vahinko. Sitten saa huutaa siellä kirves jalassa. (tai mihin nyt sattuisi lyömään.)