Onko tästä tänne kirjailemisesta tullut minulle pakkomielle...
Tulee vain joka aamu tunne, että olen velvoitettu jotakin tänne kirjoittamaan.
Toisaalta, aika hullua. Eihän minun ole mikään pakko, ellei asiaa ole. =)

Eilisistä mieliteoistani jos kerron, kun nyt sellaisena olisi saada rusinoita! Eilen mieleni teki kamalasti rahkapullaa/ dallaspullaa/ sokeroitua rengasmunkkia!!!! Mistään johtuis? Tosin, oli minulla nuiden mielitekojen aikaan muutenkin kamala nälkä odotellessani Anttia töistänsä kotiin saapuvaksi. Tein kuitenkin ruoan aikaisemmin ja söinkin. En vain saanut itse avatuksi erästä säilykepurkkia. Oli juuttaan tiukassa kansi. Antti tuli ja avasi kannen sitten niin helposti että ihan hävetti. Olin jo ehtinyt miettiä, käännänkö väärään suuntaan kantta niin ei kai se silloin aukeaisi.
Äiti kertoi puhelimessa tehneensä sämpylöitä joiden sisälle oli tehnyt graham-piirakan tyylisen sisuksen. Sitten mieli teki niitä... kamalaa oli eilinen mielitekojen päivä. heh..

Tapoin erittäin ruman hämähäkin!!! Nyt on kai taattu 7v epäonnea kun sen tein. Mikäli taikauskoinen olisi. Mutta enpäuhallanikaan USKO! hähäää... Mitäs tuli näytille minun silmieni alle, monosta silloin saa. (tosin muovisella rasialla litistelin sen ...mutta kuitenkin, henki siltä lähti!) Sen sijaan annoin elää kaksi kertaa näkemäni pienen-pienen hämpsyn. En kokenut sitä iselleni uhaksi, eikä se myöskään iljettänyt minua... :) Se yksilö oli suorastaan mikroskooppisen pieni.