Nyt on joulu vietetty. Aattokin on ohitse, eilen joulupäivänä kävimme Antin kanssa illasta saunassa ja minä sain päähäni saunasta tultuani, että miksi emme kävisi NYT naapurissa, ellei kello olisi vielä kovin paljon. Siellä olisi muuten käytävä seuraavana päivänä. Antti tarttui ehdotukseeni ja sinne siis! Emme kehdanneet "tyhjin käsin" kuitenkaan mennä, joten veimme suklaarasian ja kahvipaketin.
Emäntä oli kovinkin otettu saadessaan ne. Mielestäni se nyt oli vähintä mitä saattoi antaa vastalahjaksi hänen meidän oveemme jättämästä ovikranssista.
Niin siinä kävi, kuten olimme osanneet ennalta arvatakin. Hän tahtoi (taas) avata omatekemänsä viinipullon ja se pullo oli juotava tyhjäksi ennen kuin "saimme" poistua. Minä laitoin omalle kohdalleni stopin jo hyvissä ajoin, jotta jalat kantoivat takaisinkin.
Hän tosin alkoi "avautua" omasta elämästään meidän mielestämme hieman liiaksi ja koimme hetkittäin itsemme vaivautuneiksi. Hänen puheissaan kuulsi katketuus ja hieman "miesvihakin". Sen vuoksi koin oloni epämukavaksi ja lisäksi hän puhui joitakin asioita selkeästi omanaan vaikka hän kertoi muiden sanoneen ja olleen asioista myös sitä samaa mieltä. Nooh, eipä tarvinnut tänään enää mennä siellä käymään :) Se oli asiassa HYVÄ PUOLI.

Aattona haettuamme Artun, menimme Antin vanhempien luo syömään. Sieltä lähdimme iltapäivästä kotiimme ja reilu tunti sen jälkeen perässämme seurasi Antin vanhemmat joulupukin kanssa. (Antin setä).
Poika ei osannut kaiketi yhdistää setää ja joulupukkia, aikuisen kannalta tilannetta katsottuna se tuntui hieman koomiselta. Kun isovanhemmat saapuivat, hetki sen jälkeen koputteli joulupukki ovella. Arttu ei pelännyt joulupukkia. Ainoastaan hänen käytöksensä oli kuten kenen tahansa lapsen vierastaessa uutta ihmistä. (katseli alta kulmien ja käveli pois joulupukin osoittaessaan puhettaan erityisesti hänelle...)
Joulupukin lähdettyä saapui kummallisesti Antin setä hetkeä myöhemmin! X)

Paljon tuli lahjoja ja mieluisimmaksi osoittautui "autopeli", jossa oli ratti ja virta-avain. Siinä piti ohjata autoa pysymään tiellä ja tokihan siinä oli vilkut ja muut herkut aivan kuten autossakin. (se oli ikäänkuin auton etupaneeli ratin takaa).
Monella on varmasti ollut lapsena jonkinlainen versio tästä ko.lelusta. Meilläkin oli pikkuveljelläni sellainen, oma sen aikainen versionsa.

Tänään menemme Antin kanssa katsomaan elokuviin "Black out"-leffan. Se on ensi-ilta, jospa sekaan mahtuisi. Siellä pitää olla hyvissä ajoin!