No niin. Nyt olen saanut tavarani uuteen kotiini. Antin luo. Eilen kävimme ne aamusta hakemassa Artun herättyä. (no piti sitä pikkuista hieman alkaa jo herättelemään, ettei mene ihan koko päivää...heh)
Matkalla pikkuinen jatkoi uniaan...
Siivosin asuntoni ja kannoimme tavarat autoon ja peräkärryyn.
Tullessa pysähdyimme syömään vielä Kuopion ABC:lle. Siellä tosin oli niin kamalasti porukkaa syömässä joten tyydyimme siihen hampurilaispuolen tarjontaan.

Opistolla meni perjantaina oikein kivasti. Aamulla alkoi rahantulo jo heti mentyäni kouluun. Toimiston täti antoi minulle massia. Ajattelin, että JOPAS ON HYVÄ AAMU! =)
Sain mielestäni hyvän todistuksen. Lisäksi sain alan kirjan "Hyvästä koulumenestyksestä". :) Eli ettei vaan lopu luettava kesken, vaikka koulu loppuukin..
Huomenna mentävä työkkäriin ilmoittautumaan. Jotta alkaa massi juosta edes sitä kautta, ellei heillä ole osoittaa minulle työtä jostakin.

Mielelläni olisin pienen hetken edes joulun yli jotta saisi "levähtää" ja vietellä joulun rauhassa. Kouluun en aivan heti ole ajatellut uudestaan mennä. Ensin olisi hyvä kerätä työkokemusta, sillä olen alalla "aivan uusi".

Arttu katseli (ihasteli) eilen kuusen joka ikisen kynttilän erikseen. Jokaista piti osittaa ja hieman koittaa.. Tokihan ne oli lämmenneet ja aina sai suun suureksi koitettuaan lamppua. (samalla teki hämmästyneen ilmeen ja sanoi "hO!"
Suloinen pikkuinen. Illalla me "hilluttiin" sen kanssa hyppimällä (minä istuen) sängyssä. Viskelin peittoja sen päälle ja kellistin ja kyllä se nauratti molempia.
ISO KIITOS KAIKILLE MINUA MUISTANEILLE LAHJOISTANNE SEKÄ MUISTAMISESTA YLEENSÄ.

-Kiitos-