Tänään:
-Saamme viedä kirppikselle vaatteitamme myyntiin. (wiihaa!!!) Olen niitä jo onneksi hyvissä ajoin alkanut peseksimään ja laittamaan pahvilaatikkoon, joten kaikki on valmiina.
- Paistaa aurinkokauniisti (ehtii se taivas siitä pilvistymään vielä iltapäivään mennessä...)
- Meinasin ajaa nurmikkoa mikäli EI ala satamaan. (Se on ikuisuus projekti näköjään, koskaa se ei kestä kauaa etteikö tarttisi toisesta paikasta ajaa.. oravanpyörä jatkaa pyörimistään niin kauan kuin kesäisiä lämpimiä päiviä vain riittää.

Eilen:
-  käytimme Arttua tivolissa. Ohitimme miltei suosiolla edellisvuoden "toukkajunan" jossa hän kävi silloin. Nyt siinä ei ollut ketään lasta sillä hetkellä, kun me olimme siinä katselemassa menoa... Arttu saikin käydä nyt sellaisessa karusellissä, missä oli norsuja jotka lensivät aina välillä hieman korkeammalle (varmaan noussut laite edes puolta metriä) Arttu nakotti siinä niin totisena ja kuinkas se käykään, juuri ennen viimeisiä kierroksia, hän "rentoutui" niin sitten se hyrrä pysähtyi,
Oli kyllä juuttaan kallis 1 lippu (3€). Arttu kyllä osoitteli sinne lentävään norsu karuselliin päin, mutta... Ei ollut oikein vara tässä konkurssissa ennee toiseen vempeleeseen niillä hinnoilla poikaa laittaa, joten menimmekin sitten viereisen koulun pihalle. Siellä kaikki kiikut ja kaikki hauska oli ilmaista! =) Ja kyllä se nauru irtosi sielläkin!
- Söimme ABC:llä, minkä päätteeksi Arttu sitten nukahti autoon.
- Minä söin kesän ensimmäisen pallojäätelön; uutuus maku Terva! Pitkään ja useammin kuin 1 kerran mietin uskallanko maistaa uutta makua, sillä lemppareitani rommirusinaa ja mango-meloniakin oli saatavilla Siinäkin kioskissa oli suorastaan kiskuri hinnat joten en raahkinut ottaa 2 pientä palloa (rommirusinaa sekä tervaa) joten valitsin lopulta ensimmäisen pallon kesälle ollessa kyseessä uuden maun. Aika jänskä se oli, maistui kyllä ihan "tervalta" (En ole oikeaa tervaa maistellut muuten kuin pastilleista ja nyt jäätelöstä). Anttia arvuutin, että mikä maku on kyseessä. Ensin hän vastasi että "hunaja?" Sanoin, ettei ollut se... Antti mietti ja pohti hokien "Tuttu maku..." Minä annoin vihjeitä mutta sain sanoa lopulta oikeankin vastauksen itse. -No sitä mietinkin mutta en saanut mieleen, Antti totesi.

Juhannukseenkin on enää alle viikko! Ja mini kesälomareissuumme on se viikon verran. Samoin kuin veljeni rippijuhliin. Voi surkeus miten nopeaan aika menee... Jo viikon päästä alkaa päivä lyhentyä ja siksipä saakin sanoa, että "Olipa taas Suomen kesä ehana / Siinäkö se nyt oli!?" Vaikka kyllähän se jos on suosiollinen ilmojen pitäjä niin saamme aurinkoa ja lämpöisiä päiviä vielä alku syksyllekin...

Olen jälleen viimeaikoina nähnyt melkoisenkin toiminnallisia unia. Hui, eräässäkin olin sodassa ja minulla oli konekivääri. Edessämme laskeutui 3 helikopteria ja joku antoi käskyn meille alkaa tulittamaan niitä ennen kuin ne ehtisi laskeutua kokonaan. Aloimme ampua ja lähestyimme hieman niitä. Yllätykseksemme, sieltä ammuttiin meitä kohti. Minä ammuin suorastaan silmittömästi ja koska luotisade takaisin päin oli niin hurja, minä menin erään ohuen seinämän taakse piiloon. Pian minun edessäni seisoi ainakin 3 sotilasta ja he avasivat tulen minua kohti. Ammuin itsekin heihin päin, mutta en tainnut osua. Ihmettelin ja mietin vain että "Nytkö kuolen tähän!?/ Miltä mahtaa tuntua kuolla, loppuuko kaikki kerralla vai alkaako minuun ensin koskea, onhan minua ammuttu...?"
Valuin seinää vasten alas istumaan ja retkotin siinä (muistaakseni tämä oli joku minun suojautumis mekanismini), Sitten siihen tuli vielä 4. sotilas joka tuli lähelleni ja kumartui katsomaan olinko jo kuollut. Minulla oli tässä vaiheessa päässäni aurinkolasit ja katsoin niiden yli. Pidin vasemmassa kädessäni edelleen konekivääriä ja sain oikein "kuningas idean", Kun sotilas kumartuisi minua kohti, minä löisin sillä kiväärillä siltä tajun pois ja koittaisin karkuun. (olin kai jäänyt panttivangiksi tai niin ainakin pelkäsin käyneen ellen kuolisi, mikäli minuun olisi niin pahasti osunut...)
Sotilas kumartui ja minä huitasin kiväärillä häntä. Taisi sekin mennä hieman osittain ohitse, koska hätäilin.
Pian ne kaikki edessäni minuakin ampuneet sotilaat menivät piiriin ja alkoivat keskenään neuvotella jotain. Silloina ajattelin "NYT ON MINUN MAHDOLLISUUTENI KARATA!" Nousin jaloilleni ja juoksin heidän ohi, niin kovaa kuin jaloistani pääsin.
Pian olinkin "omieni" parissa ja siellä hoidettiin haavoittuneita sotilaita. Minä en edes uskaltanut katsoa oliko minussa "reikiä" joista olisin vuotanut... Ajattelin toisten kyllä huomaavan sen ja ottavan asian ns. puheeksi ja hoitavan minut sitten kuntoon. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään, joten viimein minä aloin katsella itseäni alaspäin.. vihreä maastopuku ylläni oli likainen, en uskaltanut kokeilla, oliko se kaikki musta vatsani kohdalla verta vai likaa.. Sääreni oli pian paljas, ja huomasin siinä läpi menevän reijän. Silloin kysyin joltakin ohitse menevältä lääkintämieheltä, että:
- onko tämä vaarallinen? Kuolenko verenhukkaan ja katsoisitteko onko minussa osumia muualla, vuodanko kuiviin...?
Silloin tämä lääkintämies huusi:
- Sinun pitäisi olla hyvänen aika sentään hoidettavana!!!
Pian paikalle saapui naishoitaja joka alkoi kiertää ideaalisidettä jalkaani, nilkkani ympärille.
Silloin minä aloin pohtia, että mitä siihen reikään laitettaisiin sisälle, koska näin siitä läpi, eikä edes verta tullut?Mitä ihmettä ne laittaisi sinne "tunnelin" näköiseen täytteeksi?
Lisäksi minulla oli osuma polven alapuolella sekä sen yläpuolella. Sitten heräsin ja ahdisti suunnattoman paljon. En ymmärrä mistä syystä alitajunnastani moisia tuli uneeni. En mielestäni ollut edes pohtinut kuolemaa ja sen tuntumista tai saati katsellut tai mitään sotajuttuja mietiskellyt ennen unille menoa... hehe.. Oli se kyllä aika erikoista olla "sotaväessä". Ei mitenkään mukavaa, sanotaan nyt vaikka niin.