Kyllä alkaa käämit olla jo aika tiukilla. Vai sanoisinko että "loppu se on minunkin vieterissä..." Nyt olemme jo kahtena päivänä miettineet ja hioneet ryhmänäyttömme yhteisiä tavoitteita ja siihen päälle vielä omien henkilökohtaisten miettiminen, niin sanon et HUH HUH!
Siksipä kävinkin ostamassa koulun jälkeen HETI ne migreeni lääkkeet, sillä niitä voin tulla tarvitsemaan näyttöviikon aikana, jos vaan iskee se kunnon särky.

Antti rakkaanikin sieltä soitteli ja kyseli jo mitä hän ostaisi ruokavarastoksi, että mittee syödään viikonlopun aikana. Minä sille pidin pikku saarnan et EI MITÄÄN RASVAISTA= EI IMELLOKSIA JA HERKKUJA! Heitin sit et eikös jos lihapullat tekisi ja perunoita kaveriksi? Jotakin kevyttä...Nyt hän sitten oli menossa TAAS ostamaan jotakin unohtamaansa tuotetta tai raaka-ainetta siitä sopasta :) Älkääs mitään, kun hän siinä teki lähtöään kauppaan niin pian kuulin kun hän käveli jo ulkona ja läimäsi ulko-oven kiinni.. Sitten tuumaa niin rauhallisesti että:
-Voi sentään... minulla jäi avaimet sisälle ja olen jo itse ulkona ja ovikin on kiinni.
heh heh... taidan olla hieman vahingon iloinen toisen vahingolle. Mutta hän kyllä pääsee sisään, ihan särkemättä paikkoja. Niksit on jo tiedossa, kun ei ollut ensimmäinen kerta kun näin pääsi käymään.
Ihana oma lutuinen "dementikon" alku minulla.. Antti on minulle niin NIIN rakas poikansa kanssa että! Ihan tässä tikahtuu ikävään. Onneksi huomenna pääsen siellä taas käväisemään ennen alkavaa näyttöviikkoa täällä... Ärh!