Nyt se aamu on koittanut!
Tänään vietetään Martikkalan koululla perhetapahtumaa; Talvipäiväntaittajaisia.
Olen varautunut siihen, että minä aika 99.9% varmuudella joudun ottamaan osaa esityksen alussa paperinukeilla esitettävään Hannuun ja Kerttuun, liikuttamalla äitipuolenhahmoa hetken aikaa.
Nousin ilman kellon soittoa jo 6 aikaan. Naapurin BOnG BOnG kello hakkasi sen niin selvästi. Ei siitä enää olisikaan ollut kauaa aikaa siihen, kun minun kelloni olisi älähtänyt. Samapa tuo ajattelin, ja nousin ylös. Tein vielä muutaman kaavan paperilahjakasseista. Pienempiä. Taisi tulla hieman vänkiä kun ei ehkä ollut silmät täysin auki. No eihän se ole  minun ongelmani, jos näin ajattelisin, sillä minä en ole teettämässä niitä kasseja siinä pajassa. Olen edelleenkin avaimenperän teko pajassa.

Toivon niin kovin, että ehdin siihen lähtevään viimeiseen autoon, jotta ehtisin edes sen vähän aikaa käydä Antin luona. Ja nyt siellä on Arttukin, joka oli jo eilen huomaamattaan ottanut pieniä kävelyaskelia ja matkoja. Enemmän hän edelleen kuitenkin konttailee. :( Arttu on "pienenmatkankävelijä", kun on kaikenmaailman pikajuoksijoita yms. =)
 No , kyllä se siitä!
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Ei sitten reilun puolisentunnin päästä muuta kuin reppu selkään ja tapettirulla kainaloon ja menoksi!
Minua ei jännitä edelleenkään tipantippaa. Meni miten  meni. Emme me kovinkaan pahalle tuomiolle asian vuoksi voi joutua.

Antti: minun on jo kamala ikävä sinua!!!Ja samoin pikku nassikkaa joka siellä mennä viipottelee sinne sun tänne (kontaten tai pienenmatkan kävellen)