Hyv´huomen!
Aurinko paistaa tillottaa,  pitkästä aikaa :) Yöllä käydessäni vessassa, satoi ulkona kaatamalla. Kohisi oikein kattoon mukavasti. Pidän sateesta ollessani itse sisätilassa, mutta jos olisin esim.teltassa,silloin se olisi epämiellyttävää, koska joutuisi elämään pienessä jännityksessä pitääkö teltta veden ulkopuolella vai alkaako vettä tulemaan sisälle kastellen minut.

Eilisestä voisin sanoa sen verran, että ajelin taas nurmikkoa Antin käydessä 1,5h kävelylenkillä. Oli taas hikistä hommaa.. huh. Melkein sanoisin, että minä kulutin enemmän kuin Antti kävellessään tietä pitkin. Mene ja tiedä sitten...

Antillakin on enää tämä viikko töitä ennen kuukauden mittaista kesälomaansa. Sunnuntaina ajatuksenamme on ollut lähteä käymään Joensuussa, Kontiorannassa. Antti on suorittanut siellä asepalveluksensa ja meinasimme Artunkin ollessa luonamme (jopa viikon!!!) että saisi poikakin ensi kosketusta armeija elämään. =) Ainakin pääsee maistamaan niitä sotkun munkkeja X) Se on senkin puolesta hyvä ajankohta mennä silloin käymään siellä, koska ensimmäinen saapumiserä uusista alokkaista pääsee silloin ensi kertaa lomilleen, joten siellä ei pitäisi olla paljoa väkeäkään.