Niin se vain Anttikin piti puheensa kun eilen jo sanoi, että saattaa tulla töistä tänään jo 12 aikaan, jos muutkin sieltä lähtee, hän ei aikoisi yksinkään jäädä koska oli tehnyt jo niin paljon tunteja plussalle. 12 aikaan Antti todellakin kurvasi pihaan ja sitten lähdimmekin miltei heti kirkolle kauppaan ja Arttua hakemaan.

Ostin kakkupohjan sekä kakku tarpeet, sillä olin aikonut tehdä kesäloman alun kunniaksi täytekakun. Mansikka sellaisen vielä. Kakkupohjaa ei ollut S-marketissa, josta ostinkin miltei kaikki muut tykötarpeet kakun sisälle laitettaviin sörsselit mukaan lukien. Niinpä kävimme Tokmannilla, jossa sielläkään ei ollut 3-kerroksista kakkupohjaa, sensijaan siellä oli 1€ piirakka pohjia, valmiita. Otin niitä 3kpl koska ajattelin, että voisin kasata niitä päällekkäin ja tehdä siten edes täytekakkua muistuttavan kyhäelmän.

Poikkesimme vielä Lidliin, koska Tokmannilla myynnissä olevat lasten vesipyssyt eivät olleet Antin mielestä kovin "fiksuja", mutta eipä niitä ollut Lidlissä senkään vertaa. Poika jäi ilman vesipyssyä.
Palasimme kotiin kunnes olimme jo Sorsakoskella. Tienvarressa oli kyltti "Mansikkaa". Silloin muistin:
- AINIIN, NIITÄ MANSIKOITA EN MUISTANUT OSTAA MISTÄÄN!
Olipa siis hyvä, että vielä sattui kohdalle paikka josta saatoin niitä ostaa. Hinta oli aika suolainen litrasta, vaikka muuten hyviä olivatkin. (5€/litra) Lisäksi mansikat minulle myynyt nuorehko poika, "rämpi" niitä sormillaan. Yksi putosi pöydälle laatikosta hänen kauhoessaan mittakuppiin, jolloin jäin katsomaan että meinaako laittaa sen minne? No sinnehän se noukki sitten mittakuppiin sormillaan sen pöydältä!!!! En taaskaan saanut sanotuksi hämmennykseltäni mitään...
Maksoin rasiallisen ja ajattelin, että "Nyt pääsee kotiin ja kakun kokoamiseen..."

Vielä mitä!
Hetken kuluttua jalkakäytävällä oli 3 pikkutyttöä (ekaluokkalaisia). 2 heistä oli pyörällä ja 1 istui maassa muuten vain. Kun lähestyimme, se maassa istuva tyttö hyppäsi eteemme. Onneksi Antilla oli nopeat refleksit ja hän ehti polkea jarrua (emme edes ajaneet nopeusrajoitusta kovempaa, piemminkin alle sen). Siinä pysähtyi auto kuin seinään ja minun ostamistani mansikoista 1 pomppasi äkkipysäyksen voimasta lattialle (se nulikka ei antanut edes kantta rasiaan!).
Se kyllä järkytti ajatuksena, miten pienestä oli kiinni, ettei tyttö jäänyt alle. Tokihan Antti nousi autosta ensin soitettuaan riikkaria ja huusi että "Antaa olla viimeinen kerta kun hypit auton eteen! Minullakin on poika kyydissä, niin ei näitä äkkipysäyksiä huvikseen viitsi tehdä!!! Ja minä kyllä tunnen sinun vanhempasi, että voin heille asiasta sanoa..."
Tyttö pakeni pelokkaana ikään kuin turvaa kaveristaan hakien hänen lähelleen... Totisena siinä oli 2 muutakin tyttöä. Minä tiesin heidät sillä olin ollut kouluaikanani harjoittelemassa samaisessa koulussa jossa he kävivät silloin. Ja tiesin senkin, ettei tällä eteen hypänneellä tytöllä kaikki ehkä pyörinyt päässä ihan kuin toivottavaa olisi.. Silti se ei oikeuta / anna syytä kenellekään hypätä auton eteen,

Antti sanoi huomanneensa, että Artulla joka nukkui istuimessaan takapenkillä, olisi kädet käynyt pysäyksen nopeudesta aivan tikku suorina edessään. Mutta poika ei siihen herännyt kuitenkaan. Nukkuu edelleen alakerrassa. Ehkä parempi hänelle, ettei ollut hereilläkään, olisi nähnyt isänsä todella tulistuneena. Vaikka eihän tunteitaan pisä/ saa salata edes omilta lapsiltaan, mutta kuitenkin...