Huh huh mitä ähkyä minä täällä podenkaan!
Tulimme äsken Heinävedeltä Valamon luostarista syömästä... Voi pojat minä ainakin söin kahden edestä. Taas tuli tehtyä ne 2 perinteistä asiaa, eli otan ruokaa kerralla liikaa, että sitä jää sitten tähteeksi! Nyt siitä sitten saa kärsiä, sillä olisi pitänyt jättää syömättä enemmänkin kuin mitä tulin syöneeksi.
"Saimme" syödä oikein siellä "Keisarin kabinetissa" sillä siellä oli varattu pöydät KAIKKI salin puolelta joillekin "keskusnaisille" klo 13:30 alkaen... Kysyimme että miten, mahtuukos tänne nyt sitten syömään laisinkaan jos kaikki pöydät on varattuja, niin se myyjä sanoi että ellei siellä perällä kabinetissa ole ketään, sinne saisi mennä. No, kaikki siis kääntyi ihan hyvin päin. Minä jo mielessäni kiukustuin, että jos olisi jäänyt ruokailu kokonaan väliin, koska aamulla olin syönyt hyvin kepeästi (omenan ja jukutin vain jotta olisin siellä nälkäinen sitten)
Meinasin alkaa jo kiukuttelemaan siinä Antin vanhemmillekin, mutta onneksi he ei sitä ehkä huomanneet (->osanneet lukea rivien välistä sanomisiani)

Mutta EI saatu vieläkään heille kerrottua tulevasta perheenlisäyksestämme!!! Se oli jo aika hyvin pohjustettu paluu matkalla, sattui sopivasti sellainen keskustelu siihen, kun Antin isä sanoi Antin äidille takapenkillä, että
- Laitatko sinä sen turvavyösi kiinni jotta hän saisi sitten omansa..
Antti sanoi siihen sitten että (kuten olimme asian aloittaakin ottaa puheeksi)
-- Eiköhän me jouduta ostamaan pian isompi auto
Siihen alkoi äitinsä vitsailla että
- Niin kai se linja-auto olisi ostettava...
Minä jatkoin
- No jos ei kuitenkaan, mutta nyt saattoi olla viimeinen kerta kun käymme enää yhdellä autolla täällä...
 Sitten se asia jotenkin ajautui aivan muille urille, vai alkoikohan Arttu viemään sitten isovanhempiensa huomiota takapenkillä joten siihen asiaan oli enää vaikea palata jälkikäteen.

Keskustelimme Antin kanssa asiasta taas kun hänen vanhempansa luonta lähdimme
- Ei se ole helppoa, siinä näit itsekin ! Antti sanoi minulle.
- totta...pakko myöntää, ei ole helppoa ei.
Mikä siinä voi olla niin vaikeaa, minä mietin oikein ääneen, eikä me oikein osattu siihen ratkaisua keksiä....

Oikeasti. MITEN SE VOI OLLA NIIN VAIKEAA KERTOA HEILLE!?!!!
En tajua!
Ehkä sitten kun se todellakin NÄKYY minusta,että olen viimeisilläni...
Mutta kun haluaisin asian aikaisemmin jo heidänkin tietoonsa... toisaalta kun se heidän reaktio jännittää minuakin jonkin verran. Ehkä olen hieman epävarma siitä miten he asiaan suhtautuvat lopulta.... En tiedä.
Minä kai tulen hulluksi tämän asian kanssa vielä... mutta nyt tämä "hullu" lähtee lepäämään, sillä olin nukahtaa jo Valamossakin ruokapöytään kesken syönnin syötyäni niin paljon. XD

Nimipäivä onnittelut kaikille: Marjatta, Marjo ja Jaana -nimisille henkikilöille!