Kohta se on muisto vain eilisessä tämäkin viikonloppu.
Perjantaina tosiaankin laitoin joulua aivan yli-innolla. Olisin mennyt jopa tonttulakki päässä töihinkin, jos vain olisin omistanut sellaisen punaisen lakin kulkusella (tai edes ilman).
Etsin jopa jouluisia koristeita innolla kaapiesta saadakseni jouluista tunnelmaa illaksi meille. Mielestäni se onnistui kuitenkin aika kivasti, vaikka meillä roikkui vain 1 punainen joulupallo lampusta, pöydän päällä olkkarissa, missä söimme ihanan maukkaan lohimedaljonki aterian kera uunissa paistettujen lohkoperunoiden. Huuhdoin kaiken sen alas alkoholittomalla tummalla oluella... Mmmm... Jälkkäriksi oli tietty pakko tehdä joulutorttuja ja "parempaa" kahvia. Illemmasta joimmekin sitten vielä glögiä jonka Antti terästi hieman omalta osaltaan. Itse tyydyin ihan siihen itseensä (glögiin ja alkoholittomaan tummaan olueen).

Eilen oli pihahommia omalla ja osaksi naapurimmekin pihalla. Se oli hieman likaista puuhaa, ja siksipä lämmitinkin saunan jo sitä homman loppumista silmällä pitäen, että kun saimme sen päätökseen oli sauna jo lämmin ja pääsimme suoraan pesulle.
Saunan päälle olo oli aika raukea mutta olin onneksi jaksanut ottaa loput torttutaikinalevyt sulamaan jo ennen saunaan menoamme. Tein loput tortut saunasta tultuamme ja sitten lähdimmekin kirkolle appivanhempiemme luo.
Veimme heillekin muutamat joulutortut mukanamme.
Kävimme anoppini ollessa mukanamme hautausmaalle viemässä kynttilät Antin isovanhempien ja serkun haudalle.
Vaikka oli hieman vilu, niin kyllä sen kesti siitä huolimatta.

Tänään aamupäivästä Antti haki Artun ja leivoimme sitten tiikerikakkua pieniin lasten leivontasetissä tulleisiin vuokiin. Pipariksihan ne meni. Ensin taikina tuli yli muoteista ja sitten vaikka saimmekin ne paistumaan hyvin, ne eivät suostuneet irtoamaan muoteista ilman veitseä apuna käyttäen (mikä teki niistä sitten sitä piparia) heh..
Ensi kerralla tietää sitten tuonkin! 
Itse olisin tahtonut ennemminkin tehdä piimäkakkua, mutta... Annoin periksi kun Antti ehdotti tiikerikakkua tehtäväksi yhdessä Artun kanssa.
Kyllä se pikkumies jaksoikin riehkasta. Ihmettelen kuinka sillä virtaa riitti niin paljon. Tietenkin minun olotilani huomioiden, olen taatusti aika ajoin väsyneempi kuin normaalisti, mutta ei hänessä ollut havaittavissa minkäänlaisia väsymyksen merkkejä.
Ihmeellinen ikiliikkuja.. tai lapset yleensäkin taitavat olla. -Okei,okei, on ne.
Nyt kyllä tekisi mieli mennä pitkäkseen kun talo on hiljainen, (Antti on viemässä pikkukaveria toiseen kotiin takaisin) pelkään vain nukahtavani ja sitten saatan joutua yöllä valvomaan jos ei unta riittäisikään enää...
Jospa makoilen hetken silmät AVOIMINA pedissä ja jos yhtään alkaa unettamaan nousen ylös! Näinpäs minä nyt teenkin!